lauantai 8. tammikuuta 2011

kevään nikkarihaaveita



Pikkuisen alkaa olo tuntua innostuneemmalta perinteisen "joulunjälkeisenmasennuksen" jälkeen. Ensi viikolla alkavat työväenopistot ja olen taas ilmoittautunut nikkarikurssille suurin suunnitelmin.

Ennen joulua ostin underbara julhem-lehden koska siinä oli niin kaunis koti. Nyt huomasin että samaisen Nina Hartmanin kotiin olen ihastunut aikaisemminkin joitain vuosia sitten kun se oli lehdessä. Eniten jäi mieleen apteekkarin lokerikko ja sen päällä oleva hylly. Meillä olisi sopiva seinänpätkä minne en ole keksinyt mitään ja tämä olisi niin kiva. Että tällainen lokerikko nyt ensin:)




tämäkin on kiva...



Sitten haaveilen, että jatkamme kesäkeittiöstä terassia ulospäin, koska siihen paistaa iltapäiväaurinko. Terassin aukkoon lasiruudukoita, kukkalaatikoita näkösuojaksi (kuva kirjasta nikkaroi kotipihalle, missä muutenkin ihania juttuja), carmöbelillä olen nähnyt kivan pöydän mallin mikä olisi helppo tehdä itsekin, päähän vielä keinu minne olisi ihana lösähtää työpäivän jälkeen ja paljon linnunpönttöjä... Sellaista tänä lauantai-iltana, Mukavia haaveiluhetkiä teillekin!

9 kommenttia:

hurmaava kirjoitti...

Ihania haaveita =0)
Tännekin tarvis saada hiukan energiaa;0)Sohovan pohojalla melkein koko viikko mennyt...
Mukavaa viikkoa!

Jaana kirjoitti...

Siis ymmärsinkö oikein, että ihanko itse olet tekemässä sellaisen ison kaapin?! Siis jos niin on, niin olet Taitava!! Mulla ei riittäis hermo ollenkaan, ja valmista ei tulis. Varsinki kun kaiken pitäis olla heti valmista ja jos menee vikaan, niin homma loppuu siihen :)
Ihania nuo sinun kesä haaveet ja suunnitelmat! Meillä on mulle handlattavaksi aivan liian iso piha-alue, siellä ei mikään pieni näy missään. Oliskin kiva saada joku ammattilainen meille suunnittelemaan pihaa, haluaisin sellaisen satumaisen ja romanttisen pihan :)

Christina kirjoitti...

Ihan täydellisen ihana tuo laatikosto ja hylly! Ei kun nikkaroimaan..:)
Kaunita postauksia aiemmatkin, ne leikkimökki ja kesäjutut, voih!

Pakkasakka kirjoitti...

Onpa kivoja haaveita - totta tosiaan apteekkarinlipasto näyttää kauniilta ja että siihen mahtuu paljon tavaraa :) Vai olet jo kesänsuunnitelmiakin tekemässä? Pitäisiköhän minunkin piakkoin jo kömpiä täältä talviunikuopasta ylös? :) No, ensi viikolla alkaa arki - opiskelut, työharjoittelu yms. Paluu arkeen on siis valmis! Mutta sitä ennen mukavaa viikonloppua!

Så Vitt Jag Vet kirjoitti...

Hej! Tassar in på din blogg och finner mycket vacker och charmigt....
Kommer gärna igen !
Sätter dej i min blogglista så att ag kan se vad fint du fotar.....
Kraam
Sanne

Marita kirjoitti...

Ensimmäistä kertaa täällä kun googlasin Riviera Maisonia, johon yht´äkkiä ihastuin...liekö hetken hurmaa, vaiko pidempi ihastus, aika näyttää. Mutta kiva blogi sinulla ja ilmoittaudun heti lukijaksesi :)

Maria kirjoitti...

Upea kaappi, innolla odotan sun tekemää :) itsekin haluaisin johonkin kurssille, ehkä huonekalujen verhoilujuttuun... Ehkäpä sitten keväällä :)

Mukavaa uutta viikkoa!

Willa Rosa kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne!
Hurmaava: sohvan pohjalla minäkin varsinkin kun vanha välilevypullistumavaiva taas temppuilee. Mutta siellähän on hyvä haaveilla:)
Jaana: Ihan itse:) Nikkarijutuissa on kyllä naisilla ainoa este itseluottamus. Ei ole vaikeaa, varsinkaan jos opettaja on hyvä niinkuin meillä täällä. Meilläkin on aika iso ja hankala piha. Olen lukenut että pihassa täytyisi olla "huoneita". Tämä olisi nyt ensimmäinen:)
Christina: Kiitos! Olen aina haaveillut että löytäisin antiikkilaatikoston mutta eipä ole kohdalle sattunut niin täytyy tehdä:)
Pakkasakka: Kiitos! Kirjoitin sinulle just kommnettia!
Sanne: Vad roligt att du tyckte om min blogg!
Marita: Kiva että pidit, selasitko taaksepäin että näit RM kuvat?
Maria: Kiitos Maria! Minä niin ajattelen Sinua!

Ainosofia kirjoitti...

Haaveilu on mukavaa ja tuottaa monesti monta hyvää ideaa.

Hienoa kun lähdet nikkaroimaan.